Gitan emä Fera vom Rötelstein vakuutti minut heti ensikohtaamisella vuonna 2010. Myös Feran sukutaulu oli mielenkiintoinen ja erilainen verrattuna Suomessa jo oleviin koiriin, mikä on jalostuksen kannalta positiivinen asia. Olinkin heti kiinnostunut, kun Feran kasvattaja ja ystäväni Ruedi kertoi aikovansa pennuttaa Feran. Minun kannaltani ainoa murhe oli, että isäksi valittu uros oli puhtaasti ruskeaa periyttävä. Pentueesta oli siis tulossa kokoruskea, vaikka Fera itse on vaaleapäistärikkö. Ruedi lupasi minulle toiseksi syntyvän narttupennun, hän ottaisi itse ensimmäisen. Narttupentuja tuli lopulta kolme kappaletta, joista Gitta ja siskonsa Greta tulivat Suomeen. Mieleeni on syöpynyt kuva pikkuruisista Gitasta ja Gretasta Helsinki-Vantaan lentoasemalla, kun ne ensimmäistä kertaa eläissään hihnaan laitettuina kulkivat kuin vanhat tekijät ja kaikkea ihmeellistä ympäristössään säikkymättä pitkän matkan terminaalista parkkipaikalle asti.
Gitta osoitti jo kasvattajan luona olevansa itsenäisesti maastoa tutkaileva ja vahvatahtoinen pentu. Gitta on suhteellisen kovapäinen, mutta myös hyvin koulutusta vastaanottava, ilmavalla haulla maastoa perkaava ja erittäin riistaintoinen. Gitalle suurin ja myös erittäin tärkeä palkinto hyvän toiminnan jälkeen on pudotus ja lämpimän riistan suuhun saaminen. Mutta nouto ja hetken nautiskelu ennen luovutusta kyllä riittävät, nätisti annetaan riista sitten emännän käteen. Haavakoksi jääneet kanalinnut Gitta on tuonut elävänä käteen asti. Gitan eteneminen on niin räväkkä, että ensimmäisen metsästyssyksyn fasaanitouhuissa meinasi ongelmaksi muodostua lintujen suuhun jääminen. Tämän jälkeen Gitta kokeili jo oma-aloitteista nostoakin: josko kaikki linnut saisi yksin kiinni… Onneksi muutama hallittu pudotus ja niiden palkaksi nouto saivat kuitenkin yllättävän helposti asiat taas oikeisiin uomiin.
Metsästys aloitettiin Gitan kanssa jo nuorena, syksyn 2014 sorsajahdissa. Gitta tuli meille juhannuksena 2014 ja hellekesän ansiosta Gitta oppi erittäin nopeasti ja tehokkaasti uimaan veneen perästä uittamalla. Niinpä Gitta pääsi kokeilemaan sorsan noutoa, vaikka oli sorsajahdin aikaan vasta 4 kuukauden ikäinen. Riistaan tarttuminen on Gitalle ollut alusta alkaen mieluisaa, joten mikäpäs siinä. Ensimmäisenä syksynään vähän päälle puolivuotiaana Gitta ehti jo osoittaa riistanlöytökykynsä ja seistä sekä fasaania että riekkoa. Lyhyen aikaa rusakkoakin, joka liikkeelle lähtiessään sai pian railakkaan ajon peräänsä. Ensimmäinen hallittu kanalintupudotus Gitalle tehtiin vasta seuraavan syksyn 2015 alussa. Sen jälkeen sille pudoteltiin säästeliäästi pitkin syksyä hallituista tilanteista. Lahjoja Gitalla on rutkasti, sen se on osoittanut moneen kertaan. Kiihkeyttä sillä on jo vähän liikaakin, mikä näkyy levottomuutena omaa vuoroa odottamaan joutuessaan. Gitta toisaalta kestää koulutusta hyvin, mutta myös vaatii hyvin jämäkän koulutuksen, eikä sitä auta mennä lirkutellen kehumaan, mikä on ollut minulle opettelemisen paikka.
Gitan koeura alkoi 11 kk ikäisenä Saksassa VJP-kokeessa huhtikuun alussa 2015. Ennen koetta harjoittelimme muutaman päivän ystävämme Leon luona Buchheimissa. Tietysti stressasin ihan hirmuisesti etukäteen, mutta hienostihan se koe meni. Tämä oli taipumuskoe, jossa koiran luontaiset ominaisuudet testattiin. Gitta sai erinomaiset 72 pistettä! Gitan sisko Gina sai 73 p ja veli Gips 71 p samasta kokeesta. Syksyn HZP-kokeeseen valmistauduttiin kesän ja syksyn mittaan ja se jännitti huomattavasti enemmän kuin suomalaisiin kokeisiin osallistuminen. Siksi olinkin iloisesti yllättynyt, kun ekasta KAER-kokeesta tuli heti NUO1-palkinto ja kovat kehut. Junkkarissa jäätiin ilman palkintoa hyvästä yrityksestä ja kehuista huolimatta.
Saksan HZP-kokeessa kaikki meni erinomaisesti kahden päivän kokeen viimeiseen osasuoritukseen eli jälkitöihin asti. Olin tehnyt virheen jo kokeisiin valmistautuessani, kun olin totuttanut koirani liialliseen höpöttämiseen. Saksan kokeissa koiralle saa antaa vain yhden käskyn ja sitten enää kehua vähän. Paitsi että Schorlemer-HZP-kokeissa kiellettiin kehuminenkin. Koulutusvirheeni kostautui jälkitöissä. Jo sorsan kanssa Gitta hidasti minua lähestyessään ja laski linnun muutaman metrin päässä maahan. Kaniinin jäljen Gitta veti hienosti, mutta jäi paluumatkalla hidastelemaan ja ihmettelemään. Noin 20 m:n päähän se kanin lopulta toi, mutta aikansa käskyäni odoteltuaan laittoi maate ja suoritus hylättiin kanin puremisen takia. Tottelevaisuus ei ollut riittävällä tasolla, ja minun toimiessani epänormaalisti Gitan tottelevaisuus petti paineen alla. Sanottuani tuomarille, että keskeytän kokeen, minun ei tarvinnut sanoa kuin tiukka EI, minkä jälkeen Gitta luovutti minulle kanin tyytyväisen oloisena. Se oli saanut emännästä käskyn ilmoille…
Gitta oli kuulemma osoittanut jo minun kanssani taipumuksensa Saksan jalostuskelpoisuutta varten, eli olisin saanut sen Saksan jalostusrekisteriin. Halusin kuitenkin sille tuloksen HZP-kokeesta. Itse en voinut jäädä enää Saksaan, joten jätin Gitan perheystävällemme Leolle, joka aidosta ystävyydestä otti Gitan kontolleen ilman korvausta, pelkkiä kuluja vastaan. Muutamaa viikkoa myöhemmin Gitta sai Leon kanssa HZP-kokeessa erinomaiset 186 pistettä.
Suomen KAER-kokeissa Gitta saavutti vielä saman syksyn aikana, nuorten luokan ikäisenä, AVO2-palkinnon hienosti 77 pisteellä. Ykkönen jäi pienestä kiinni, kun tumpelo emäntä mokasi taas viimeisessä erässä. Vuoden 2016 syksynä keskityttiin ensin metsästykseen, sitten Gitalta murtui varvas, mikä lopetti koe- ja jahtisyksyn kesken. Kahdesti ehdin sen näyttää kokeissa, tuloksena 2 x AVO2. No, Gitta on hieno koira, vaikka pentuprojektien epäonnistuminen vei innon kokeisiin osallistumiselta, eikä tulosta ole tullut kirkastettua. Nyt on keskitytty metsästykseen.
Kooltaan Gitta on aivan rodun ihanteen ylärajalla tai aavistuksen sen yli: se on mitattu Saksassa 63 cm ja Suomessa 64 cm korkeaksi. Luonteeltaan Gitta on tarkkaavainen ja eloisa, mutta osaa myös rauhoittua hienosti. Se on sosiaalisesti helppo koira: menee toisia tervehtimään iloisen kiinnostuneena, mutta toisille nartuille se nyt aikuisena kyllä osoittaa ylemmyyttään. Jos toinen hyväksyy tämän, voidaan vaikka leikkiä…Vanhemmiten Gitasta on tullut tosikompi ja se on vähemmän leikkisä kuin esim. laumassa vieraillut H-pentujen emä Alma. Laumassa Gitta oli vanhemman Viiman kanssa välillä riiviö, joka leikitti vanhusta puoliväkisin. Muuten Gitta ja Viima olivat leppoisat kaverit ja makoilivat tarhassa kopin katolla tai kopissa vierekkäin. Hituun ja Jadeen Gitta suhtautui niiden pentu- ja nuoruusvaiheessa erittäin sallivasti ja kesti niiltä pentuvaiheessa aivan kaiken hermostumatta. Hitun alettua haastaa tosissaan vanhempaa ja paljon isompaa Gittaa, alkoi se saada Gitalta takaisin reilun puolen vuoden kärsivällisyyden jälkeen.
Terveys Gitalla on lonkkien ja silmien osalta kunnossa, lonkat A ja silmät terveet. Tämän ja koenäyttöjen sekä rotutyypilliseksi arvioidun ulkomuodon ansiosta Gitta on noussut jalostusrekisteriin sekä Saksassa että Suomessa.
Gittaa yritettiin pennuttaa kolme kertaa, mutta se jäi joka kerralla tyhjäksi. Sitten sitä alkoivat jossain vaiheessa korvat vaivata säännöllisemmin ja ehdin jo päättää, etten enää edes yritä sitä astuttaa. Nyt vanhempana korvat ovat pysyneet kunnossa, kun jaksan niitä pari kertaa kuukaudessa puhdistaa. Silmät olivat terveet vielä 7-vuotiaanakin. Metsällä Gitta on osoittanut koko ajan vakuuttavampia otteita. Niinpä päätimme kokeilla vielä kerran täysin luomuna Gitan astuttamista Laurin uroksella Arolla, joka sopii ominaisuuksiensa puolesta Gitalle erinomaisesti. Astutus onnistui, paljon myöhäisempinä päivinä juoksun alusta lukien kuin mitä aiemmin oli yritetty, ja saimme tästä yhdistelmästä Taikasuon I-pentueen. Hieno koira Gitta on, ja täyttää paikkansa laumassa emännän monipuolisena luotettavana metsästyskaverina. |