Hitu on nyt Kajaanissa maalla metsästävän lapsiperheen lellikkinä. Vaikka Jussi oli Hitulle maailman napa ja se oli tässä kotona pieni pehmeä rauhallinen halinalle, tulimme siihen lopputulokseen, että Hitu olisi onnellisempi ilman koiralaumassa asumisen aiheuttamaa stressiä, rakastettuna perhekoirana kevyellä metsästyskäytöllä. Hyvään uuteen kotiin olimme siksi valmiit sen luovuttamaan.

Hitun emä Taikasuon Eve on pieni, sielukas ja pippurinen narttu suoraan alenevassa polvessa meidän omaa narttulinjaamme Utun kautta. Eve ei ole ulkonäön suhteen erityinen, mutta metsällä vakuuttava ja pienpedoilla kovuutensa toistuvasti osoittanut. Hihnassa se on rauhallinen ja kotona lapsi- ja ihmisrakas perhekoira. Hitun isä Jahtiladyn Häjy on lähellä meidän ihannettamme pitkäkarvaurokseksi ulkomuodoltaan, erinomaisen rauhallinen, tasapainoinen ja ystävällinen luonteeltaan sekä vakuuttava käyttöominaisuuksiltaan. Näiden yhdistelmästä halusimme itsellemme narttupennun kasvamaan.

Hitu on ystävällinen ja rauhallinen perhekoira, lasten suosikki, mutta se on valitettavasti pikkupäinen luonteeltaan, mikä näkyy epävarmuutena toisia koiria kohtaan. Kohtaamistilanteissa Hitu nostaa karvoja ja häntää pystyyn ja murisee herkästi. Lopulta meni oman isännän kanssa hyvin uuden koiratuttavuuden kanssa, kunhan alkuun päästiin. Kotona Hitu ei ollut sosiaalisesti fiksu, vaan aikuistuttuaan alkoi haastaa itseään vanhempaa ja selvästi isompaa Gittaa. Gitta oli pitkän aikaa todella kärsivällinen eikä ottanut Hitua tosissaan, mutta Hitun jatkettua yli puoli vuotta kukkoiluaan alkoi Gitta sanoa sille takaisin. Juoksujen aikaan niitä ei voinut pitää valvomatta yhdessä, muun ajan vuodesta söivät rinnakkain ja makasivat samalla petillä.

Hitu ei ollut erityisen varhaiskypsä ja se oli sen verran pehmeä koulutettava, että Jussilla kesti ennen yhteisen sävelen löytämistä kunnolla sen kanssa. Junkkariin mennessä oltiin sellaisessa kehitysvaiheessa, että ansaittu NUO3 tuli palkinnoksi. Tämän jälkeen Hitun haku kehittyi mukavasti ja riistatyö samoin. Toisena metsästyssyksynä Hitu alkoi olla mukavasti kuosissa, kun sitkeä nenäpunkkisaastunta iski. Siinä meni sen syksyn koekausi, kun ensimmäiset lääkkeet eivät vaivaan tehonneet. Hitulla on hyvä nenä ja linnunlöytökyky ja harmittaa, kun ei saatu näyttöjä paperille. Sitten alkoi tulla vaihtelua hakuominaisuuksissa ja vaikutti siltä, että Hitu ei olisi kovin kestävä hakija. Aloin epäillä selkävaivoja, kun Hitu tuntui toipuvan hitaasti rasituksesta ja riiputti päätään. Lonkkakuvien yhteydessä todettiin spondyloosi eli selkänikamien kalkkeumasairaus. Alkuun Hitu tuntui oireilevan enemmän, 4-vuotiaana loppusyksy meni mukavasti eikä selkä ole tuntunut vaivaavan. Toivotaan että näin on jatkossakin, mutta ennustetta selän kestävyydestä metsällä ei pysty antamaan.  Jalostuskoira Hitu ei ole. Olimme todella onnellisia, kun Hitu pääsi uuteen kotiin nauttimaan perhekoiran asemasta ja metsästyksestä omien kykyjensä ja kestävyytensä mukaisesti.