Kuura oli hyvin selkeästi Jussin koira ja ensimmäinen meidän perheen koira, joka totteli oikeastaan kunnolla vain Jussia, mikä meitä muita perheenjäseniä suunnattomasti harmitti. Peruskuviot onnistuivat meiltä muiltakin hyvin, mutta vapaana lenkittäminen ja luvattomuuksista ojentaminen olivat kyllä Jussin heiniä. Hihnassa Kuura oli tottelevainen ja nöyrä kaveri, jonka mummukin otti mielellään kävelylenkille seurakseen. Näyttelyssä, kokeen jälkijoukoissa, autossa ym. Kuura oli tyynen rauhallinen ja osasi olla koiraporukoissa Jussilla hihnassa ollessaan tosi fiksusti. Vieraiden koirien kanssa ongelmia tuli muutaman kerran, kun Kuura ei ollut Jussilla hihnassa. Vieraista ihmisistä Kuura ei ollut niin kiinnostunut kuin muut koiramme. Se haukkui ison koiran vahvaa haukkua jonkun tullessa pihaan. Jussin ollessa kotona se ei irti ollessaan loppujen lopuksi käynyt kuin nopeasti haistamassa ihmiset ennen omien touhujen jatkamista. Jussin poissa ollessa Kuuran vartiointivietti oli selvästi vahvempi ja se meni taloon tulijoille aivan iholle vahvasti haukkuen, mikä tottuneempia koiraihmisiäkin hirvitti, iso koira kun oli kyseessä. Omien lasten kanssa ei koskaan ollut minkäänlaista ongelmaa, Kuuralta sai ottaa ruokakupin, herkkuluun tms. ongelmitta pois. Ei Kuura sillä tavalla lasten kanssa leikkinyt kuin Nata tai Utu, eikä hakeutunut erityisesti lasten seuraan niin kuin Taika, Viima tai Kira, mutta ei heitä väistänytkään.

Kuuran ongelma oli käyttäytyminen oman lauman sisällä. Jo 2012 syksyllä oli pari ikävää tapausta, kun Kuura ensin hyökkäsi porstuassa vanhan, jo aikaa sitten laumassa mummu-rooliin eli arvoasteikosta syrjään vetäytyneen Taika-mamman kimppuun, eikä lopettanut hyökkäystä toisen alistuttua jo täysin. Jäi mietityttämään, kuinka pahasti Taikalle olisi käynyt, jolleivät ihmiset olisi olleet niin lähellä. Muutamia viikkoja tämän jälkeen Kuura hyökkäsi Viiman kimppuun, taas porstuassa, missä koirat olivat kuivattelemassa jalkojaan. Taas sama juttu: Kuura ei lopettanut, vaikka toinen oli selällään maassa sen alla. Viiman kurkku oli turvoksissa pari viikkoa tuon tapauksen jälkeen ja vertakin oli ympäriinsä. Pelkäsin jo, ettei Viima tuosta toivu, mutta onneksi sentään tokeni, vaikka kurkunseutuun jonkinlainen vamma tuntuu jääneen. Kuura sai kuulla kunniansa näistä tapauksista ja pitkään vaikuttikin paremmalta, ehdimme jo rentoutua asian kanssa. Kunnes sitten keväällä ja kesällä 2014 tilanne tuntui jälleen kiristyvän: Kuura alkoi entistä uhkaavammalla tyylillä pomottaa Viimaa aina tarhasta päästyään. Tähän ei emännän kiukustuminen auttanut mitään, eikä se, että Viima yritti vältellä ja näyttää alistuvia eleitä. Ennen kesäkuun puoltaväliä tuli sitten Jussin mitta täyteen, kun Kuura hyökkäsi taas tosissaan Viiman kimppuun porstuassa, ei lopettanut emännän ja Laurin yrittäessä puuttua tilanteeseen, veri roiskui taas ja sisustus lenteli. Totesimme yhdessä, että Kuura pitää eristää muista koirista. Näin elimme muutaman päivän. Kuura keräsi eristettynä kierroksia vain lisää, eikä tilanne olisi pitemmän päälle ollut helppo. Lopulta Jussi teki vaikean ratkaisun ja vei Kuuran eläinlääkärille lopetettavaksi. Kiertoon emme halunneet sitä laittaa, sen verran haasteellinen luonne se oli kovapäisyytensä ja dominoivuutensa vuoksi. Ensimmäisen kerran koiraurallamme jouduimme toteamaan, että tämä koira ei luonteensa vuoksi sopeutunut elämään meidän sosiaalisessa laumassamme. Yksinäisen aktiivisen ja jämäkän metsästäjän koirana se olisi varmasti elänyt pitkän, onnellisen elämän.