Kesäkuun ensimmäisenä helteisenä sunnuntaina kävimme uittamassa kolme ruskeaa koiraa, jotka ottivat lisäliikunnan vastaan riemulla ja me nautimme hellekelin rennosta ajanvietteestä. Uintilenkki oli varmasti kilometrin pituinen, vaikka emme lintujen pesimäaikaan aivan kauimmaiselle pikkusaarelle asti koiria uittaneetkaan. Nata ui reippaasti ja tuli heti Kuuran jälkeen maihin. Uintilenkin jälkeen koirat liikkuivat täysin normaalisti ja reippaasti. Maanantaina Jussi vei koirat aamulla tarhaan. Alkuillasta, kun ne haettiin pois tarhasta, Nata oli kolmijalkainen.

Nata ja Kuura olivat leikkisiä yhdessä ja kisasivat tarhassakin välillä koppia ympäri. Maanantailta ei ole mitään erityistä havaintoa. Tietojemme mukaan siis normaali maanantaipäivä, normaalia arkielämää, eikä mitään sen isompaa.

Tiistaina käytin Natan eläinlääkärissä ja diagnoosi vastasi pahimpia pelkojani: ristiside oli irti poikki. Itketti, ahdisti. Natalla oli selvästi tuskia, vaikka se urheasti heiluttikin häntää eläinlääkäreille ja kotiväelle. Leikkaus olisi ollut mahdollinen, niitä tehdään koirille koko ajan. Hoitanut eläinlääkäri olisi varannut seuraavalle viikolle leikkausaikaa. Tulimme kotiin. Kävin netissä surffaamassa, selvitin kaiken mahdollisen, keskustelin kahden muun eläinlääkärin kanssa. Kokemuksia ristisidevammoista oli monenlaisia, mutta pitkällinen toipumisaika oli yhteistä: jopa yli vuoden narulla lenkitystä ja mahdollisesti uusintaleikkauksia, ainakin fysioterapiaa. Kovan rasituksen pidempiaikaisesta kestämisestä toipumisajan jälkeenkään ei ollut suuria toiveita. Addisonin taudin kanssa paljon kysymysmerkkejä: terve ristiside ei noin vain pamahda poikki normaalin arkielämän touhuissa, oliko Addisonin tauti vaikuttanut jotenkin ristisidettä heikentävästi? Kaikenlainen stressi ja myös leikkaus on Addisonin taudin kanssa riski. Toipuminen, toipumisnopeus, vaivan uusiminen, jalan kestävyys metsällä olivat kysymysmerkkejä. Addisonin vaikutus tähän kaikkeen oli kysymysmerkki. Ristisidevamma toisessa jalassa todettiin mahdolliseksi, jopa todennäköiseksi.

Nata nautti sähäkästä liikkumisesta: puuhipasta Kuuran kanssa, missä Nata pesi Kuuran 6-0 äkkikäännösten ja mutkien ansiosta, sekä oravanajoleikistä Kuuran ja Viiman kanssa nollasta sataan kiihdytyksin. Tällaista arkielämää leikattu jalka ei todennäköisesti olisi kestänyt. Tyypillisimmät riekostusmaastomme ovat rankkaa pounikkoa ja kivikkorakkaa tai epätasaisen pohjan ryteikköjä – kovia maastoja terveenkin koiran jaloille. Nata oli hyvä löytämään rusakoita ja lyhyet ajopäräykset lähtivät natamaisen sähäkästi maata ruopaisten. Pienpetojen kanssa Nata ei säästellyt jalkojaan.

Vaikka Nata oli sielukas koira, ystäväkoira, sosiaalinen, positiivinen hyväntahdonlähettiläs, se oli kuitenkin ensisijaisesti metsästyskoira. Rajoitettu elämä ilman vapaata mahdollisuutta touhuta ja metsästää entiseen tapaan ei olisi ollut täyttä elämää Natalle.

Keskiviikkona vietin Natan kanssa aamupäivän tässä kotona. Se tuli tapansa mukaan työpöytäni alle jalkojani lämmittämään, kun tahallani tulin vähäksi aikaa koneella istumaan, vaikken mitään jaksanutkaan koneella tehdä, enkä mihinkään keskittyä. Siinä Natalla oli hyvä olla ja se selvästi rentoutui. Muuten Nata läähätteli, vaikka Nelli oli samassa tilassa täysin rauhallinen, eikä yhtään kuumissaan. Natan silmistä näki, että sillä oli kipuja. En ollut sunnuntaina kiinnittänyt mitään huomiota Natan rintakehään, mutta jo maanantaina illalla havaitsin ihmeekseni, että Nata oli kummallisen turpean näköinen rintakehästään. Turpeus ei laskenut keskiviikkoon mennessä, eikä lihominen tapahdu noin äkkiä, joten epäilin, että asia liittyi jotenkin kipustressiin ja Addisoniin.

Keskiviikkona iltapäivällä Nata pääsi kivuistaan. Se pääsi Taikan, Utun ja Pekon luo. Minulle, meille jäi suuri suru ja ikävä. Uutta koiraa en voi ottaa pitkään aikaan, Nataa on liian ikävä.

Tiesimme tietysti, että Nata ei ole jalostuskoira, koska sille puhkesi aivan yllättäen alkukesästä 2012 Addisonin tauti. Tätä outoa ja harvinaista lisämunuaisen kuorikerroksen sairautta, jota rodussa ei tietojemme mukaan koskaan aiemmin ole tullut esiin, ei aluksi osattu diagnosoida oikein, ja Nata oli vähällä kuolla. Kaiken tuon jälkeen olin ikionnellinen, että sain koirani takaisin ja lääkityksellä takaisin entiselleen. Uusia Addisonin tapauksia ei ole onneksi tullut esiin ja näyttääkin siltä, että Natan sairaus oli yksittäistapaus, jollaisia eri roduissa (myös muutamassa muussa seisojarodussa) esiintyy ja saattaa osua kohdalle, kun oikein huono tuuri käy. Ensimmäisen taudin puhkeamisen jälkeisen syksyn perusteella vaikutti siltä, että Nata oli normaalisti metsästyskäyttökelpoinen, vaikka tarvitsikin päivittäisen kortisonikorvauslääkityksen. Viimeisenä keväänään Nata vakuutti aikuisen koiran määrätietoisella haulla ja toiminnalla ja odotukset seuraavan syksyn metsästyksistä olivat korkealla.