Pekko pääsi autuaammille metsästysmaille kyyhkyjahdin aloituksen jälkeen 11.8.2007. Pekko teloi toisen polvensa jo 8-vuotiaana haavakkopeuran jäljityksessä ja kaadossa. Vauriota ei voitu korjata, mutta jalka jäykistyi kivuttoman oloiseksi pitkäksi aikaa. Lopulta kuitenkin kropan epätasapaino johti yhä suurempiin ongelmiin, vaikkei Pekko tapansa mukaan kipujaan valittanutkaan. 12 -vuotiaana Pekon kunto heikkeni melko nopeasti ja kokonaisvaltaisesti. Kyyhkypassiin lähtökin tuntui raskaalta, eikä viimeiseksi jäänyt saalis enää näyttänyt ilahduttavan. Hieno koira, suuri persoona, ikävä on. Mutta elämä jatkuu.

KAER-kokeissa Pekko oli varma AVO2-koira. Hakuvauhti ei Suomessa riittänyt useimmille tuomareille AVO1-palkintoon. Pekko oli ensimmäinen muotovalion arvon saavuttanut pitkäkarvainen saksanseisoja Suomessa.
Koetulokset: 8 x AVO2, 5 x AVO 3, 1 x NUO3
(lakeudelta, tunturista ja metsästä).

Metsällä Pekko osoitti käytännössä erinomaisen monipuoliset taipumuksensa. Sillä oli metsästyksessään tyyntä viisautta, mikä johti tuloksiin kaikissa olosuhteissa, vaikka vauhti ei aina ollutkaan huima. Tiedottamistaito siltä valitettavasti puuttui, tai sitä ei oltu osattu oikein huomioida Pekon ollessa nuori. Pienpetosaldo oli huikea, mm. viisi aikuista mäyrää, muita ei jaksanut edes laskea.

Näyttelytulokset olivat erinomaiset, vaikka emme kovia näyttelyiden kiertäjiä olekaan. Kolmen sertin kokoamiseen tarvittiin neljä näyttelykäyntiä, neljäs serti tuli maailmannäyttelystä. Pekko on vuoden voittaja vuosilta 1997, 1998 ja 2002 (veteraanina)), aikuisluokissa aina kun se osallistui, sekä maailmanvoittaja vuodelta 1998. Pekko osallistui kolme kertaa Saksanseisojakerhon erikoisnäyttelyyn ja oli kaksi kertaa ROP, viimeksi myös BIS veteraani. Myös Saksan rotujärjestön omat tuomarit arvioivat Pekon ulkomuodon erinomaiseksi ja kuvasivat sitä erittäin rotutyypilliseksi urokseksi.

Silmätarkastuksessa Pekolta löydettiin synnynnäinen silmävika: kolmion ääriviivojen muotoinen himmentymä molemmista mykiöistä, joka uusintatarkastuksessa todettiin leviämättömäksi. Koska ko. vika luokitellaan paremman puutteessa perinnöllisten harmaakaihien ryhmään, oli se yksi syy, miksi Pekkoa ei jalostukseen käytetty. Pekko oli 12 vuotta, emmekä ilman tuota tarkastusta olisi asiaa havainneet.

Luonteeltaan Pekko oli tervepäinen, mutta dominoiva ja nuorempana mustasukkainen toisten koirien suhteen. Toisaalta pieni lapsi sai syödä samalta kupilta rauhassa ... hiukan Pekko yritti vain kiirehtiä syömisessään. Pekko oli kaikille vieraille ihmisille avoin, vapaana pihassa viihtyvä perhekoira.