Taika saavutti kunnioitettavan kuukautta vaille 15 vuoden iän, Vanhuuden vaivoja kertyi vähitellen, ja lopulta päätös kypsyi: Taika sai nukkua pois rauhassa omalla petillään. Hyvästejä ehdittiin tehdä vähitellen, ja päällimmäiseksi ikävän ja haikeuden jälkeen jäi kiitollisuus lukuisista hienoista yhdessä koetuista hetkistä ja ystävyydestä hienon koiran kanssa.

Taika oli varhaiskypsä ja helposti koulutettava, ja se todettiin myös kokeissa luontaiseksi tiedottajaksi. Koeura alkoi hienosti vuonna 1999 Junkkarin ensimmäisen päivän parhailla pisteillä ja loppukilpailupaikalla, emännän kertakaikkisesta kokemattomuudesta huolimatta. Ensimmäisenä avoimen luokan syksynään Taika sai kolmen eri ohjaajan kanssa AVO2-palkinnon, kun emännällä oli pieni vauva. Toinen avoimen luokan syksy (2001) jäi kokeiden osalta pahasti kesken metsällä sattuneen vakavan loukkaantumisen vuoksi: biceps-jänne repesi irti olkanivelen päältä liukkaalla sammaleisella kalliolla. Toipuminen oli erittäin pitkä prosessi, ja turhaan tuli toipilaan kanssa käytyä kokeissakin. Ohjaajien vaihtuminen toi myös turhia koekäyntejä: Taika oli selkeästi yhteistyöhakuinen koira ja peilasi ohjaajaansa varsinkin koetilanteessa. Ei siis mikään kone...

Syksyllä 2003 metsästelimme rauhassa ja veimme Taikan kokeisiin vasta lokakuussa. Lapuan Ruhan kokeissa tapahtui sitten nousu voittajaluokkaan Martti Peltosen toimiessa tuomarina.
Koetulokset:
2 x VOI1, 4 x VOI2, 1 x AVO1, 6 x AVO2, 5 x AVO3, 1 x NUO1

Voittajaluokassa lähdettiin taitoja mittaamaan tosissaan syksyllä 2004, syksyn saldona VOI2 metsäkokeesta Ylistarosta, VOI1 ja VOI2 peltokokeesta Kymenlaaksosta. Syksyllä 2005 Taika ei ollut aivan parhaimmillaan edellisen kevään 10 pennun pentueen ja kesäkuisen kohdunpoistoleikkauksen jäljiltä. Ylistarossa tuli kuitenkin toinen VOI1 peräti 6 riistatyön kera ja tulipa saman syksyn mittaan metsäkokeista vielä pari mallikasta VOI2-palkintoa.

Näyttelykäyntejä tarvittiin kolmen sertin keräämiseen aikuisten luokissa neljä, junioriluokassa Taika kävi kaksi kertaa. Taika ei ollut kuitenkaan mikään näyttelytähti, mutta rotutyypillinen ja myös Saksan rotujärjestön ulkomuototuomareiden erinomaiseksi arvioima. Taikalla oli hiukan pitkä selkä eikä se esiintynyt kovin halukkaasti kehässä, varsinkaan sisänäyttelyissä. Muotovalion arvon se saavutti ensimmäisenä avoimen luokan koesyksynään.

Luonteeltaan Taika oli perheen lempein ja rauhallisin koira, Taika-mamma. Sillä oli loputon kärsivällisyys lasten kanssa, ja tätä hienoa ominaisuutta se periytti myös jälkeläisilleen. Vieraan auton tullessa pihaan tai vieraan ihmisen astuessa ovesta Taika ilmoitti muutaman kerran haukkuen, mutta meni sitten häntä heiluen tervehtimään ja kerjäämään rapsutuksia. Sama tapa periytyi Utulle ja Viimallekin (Viimalle tosin vähän erisävyisenä). Laumassa Taika alistui Pekolle ilman muuta ja antoi nuorempien narttujenkin kiusata itseään. Vieraille nuorille nartuille Taika osoitti nuorempana ylemmyyttään, etenkin omille muualla asuville narttupennuille. Viimeisinä vuosinaan Taika oli rauhallinen mummu-koira, joka oli ikään kuin lauman arvoasteikosta sivussa. Taika oli hyväntahtoinen kaikille ja sitä kohtaan oltiin hyväntahtoisia.