| Viima pääsi autuaammille metsästysmaille 13 vuoden ja 5 kuukauden iässä keskellä heinäkuisia helteitä. Nisäkasvain, jota ei vanhalta koiralta enää haluttu leikata, alkoi keväällä kasvaa ja kesän mittaan Viima alkoi laihtua ja sille tuli ilmeisesti kasvaimen leviämisestä johtuvia vaivoja ja kipuja, mikä lopulta johti päätöksen syntymiseen. Nivelet sillä olivat vielä niin hyvässä kunnossa, että uintikin maittoi aivan loppuun asti. Näkö oli heikentynyt, kuulosta puhumattakaan ja viimeisinä viikkoina Viima alkoi eksyillä kotipihasta reissuillensa ja tielle, missä se ei naapurien raporttien mukaan väistellyt autoja yhtään. Viima hyppäsi viimeiselle reissulle lähdettäessäkin auton perään, vaikka takapää vähän meinasi jäädä jälkeen. Helmikuussa Viima oli vielä mukana rusakkojahdissa ja hoiti hommansa mallikkaasti. Sillä oli pitkä, hyvä elämä. Koimme yhdessä hienoja elämyksiä varsinkin tuntureilla avomaastossa, missä Viiman hieno haku ja linnunlöytökyky pääsivät oikeuksiinsa. Mutta oli Viima hieno koira myös vesilinnustuksessa. Viimeisenä syksynään se teki vielä 400 + 400 m haavakon jäljityksen tiheässä kaislikossa ja ajoi sorsan hienosti ammuttavaksi veneen eteen.
Viima oli Taikan viimeisestä pentueesta, josta Saija halusi jättää itselleen narttupennun kasvamaan, vaikka Taikakin täytti pentueen syntymävuonna vasta 7v ja odotettavissa oli vielä monta yhteistä metsästyssyksyä. Taika oli niin mieleinen metsästyskaveri ja luonteeltaan parempaa perhekoiraa ei osaa kuvitella, että sen jälkeläisen ottaminen itselle oli luonnollinen asia. Menestystä koe- ja kasvatusrintamalla oli Taikan ansiosta kertynyt myös mukavasti.
Viiman valitseminen tapahtui enemmän tunne- kuin faktapohjalta, se vain oli eniten oman oloinen. Narttupennut olivat kaikki hyviä, mutta Viimalla oli vaalein karva, ehkä vähiten kulmauksia takana ja suhteessa matalampi rintakehä kuin muilla nartuilla. Ihan mukiinmenevän näköinen, mutta turhan pieni (59 cm) siitä tuli. Näyttelystä sillä oli ansaittu EH.
Luonteeltaan Viima oli räväkkä ja oma-aloitteinen, jopa röyhkeä varsinkin ruuan suhteen… Vieraita aikuisia koiria kohtaan Viima oli valitettavan epävarma, mikä näkyi joissakin tilanteissa puolustushaluina. Toisaalta Viima oli paras mahdollinen leikittäjä vieraiden ja tuttujen pentujen kanssa. Se oli kärsivällinen ja osasi väliin hurjasta vauhdistakin huolimatta varoa pienempiä. Vieraita ihmisiä kohtaan Viima ei ollut niin täysin avoin kuin pitkäkarvaisten tulee olla. Se haukkui terävästi, kun joku tuli pihaan, eikä mennyt sillä tavalla heti häntä heiluen vieraita vastaan kuin muut koiramme. Hetken perästä kyllä mentiin hakemaan rapsutuksia. Lapsille Viima oli lempeä ja osallistuva rapsutuskaveri, Ainon paras lenkkikaveri.
Koulutettavuudeltaan Viima oli turhan pehmeä yhdistettynä erittäin voimakkaaseen ja itsenäiseen riistaintoon, mikä oli haasteellinen yhdistelmä. Liikkeiltään se oli vauhdikas ja hakukuvio tuntui olevan luontainen, nenä pelasi, riista löytyi ja seisontataipumus oli voimakas. Junkkarista Viima sai hienon NUO2-palkinnon, vaikka koulutusta oli taustalla erittäin vähän emännän vauvakiireiden vuoksi. Mutta nopeasta koulutuksesta tuli jälkiseuraamuksia. Peräänmenon pois kitkeminen tapahtui pehmeälle nartulle turhan nopeasti ja kovakätisesti. Tästä seurasi etenemisongelmia, joiden kanssa tehtiin töitä. Vieraiden miesten kanssa Viima eteni välillä hyvin, emännän kanssa huonosti... Sitten Viima alkoi kuumeta peräkkäisissä lintutilanteissa, mistä seurasi paukkunouto/peräänmeno-ongelma ja koeura jäi siihen. Reppukoirana Viima oli paikkansa laumassa ansainnut. Vesinoudossa Viima oli alkuun selvästi huonompi kuin emänsä tai Utu, mutta vanhempana Viimakin oli erittäin hyvä. Viima mm. sukelsi haavakkosorsan perään tarvittaessa. Viiman kanssa saatiin metsästellä rauhassa. Kokeisiin osallistumisiin ei Viiman kanssa ollut alun alkujakaan paineita, Viima kun ei ollut jalostuskoira leikatun olkanivelen ja osaltaan myös luonteen vuoksi. Siitä huolimatta, että Viimalla oli monessa suhteessa hienot metsästystaipumukset. Se oli myös osoittanut kehittymiskykynsä metsällä: se alkoi 6-vuotiaana tiedottaa aidossa metsästystilanteessa Ylä-Lapissa! Utun kuoltua Viima sai suurimman vastuun metsällä, mistä se myös palkitsi. 6-vuotiaasta 11-vuotiaaksi Viima oli huikea varsinkin riekoilla, mutta myös metsämaastossa. Metsällä se oli mukana 13-vuotiaaksi asti. |
